Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoistoiminta

Yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan tavoitteena on lisätä ihmisten osallisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä vapaaehtoistoiminnan kautta sekä saada mielenterveysomaisten ääni paremmin kuuluviin yhteiskunnassa. Vapaaehtoistoiminta perustuu luottamukseen, suvaitsevaisuuteen ja avoimuuteen.

Vapaaehtoistoimintaa toteutetaan vapaaehtoisten ehdoilla eikä heiltä vaadita ammatillista osaamista tehtävissään. Vapaaehtoisten toiveet ja ideat huomioidaan vapaaehtoistoimintaa suunniteltaessa. Vapaaehtoiset voivat valita säännöllisen tai kertaluontoisen tavan olla mukana toiminnassa.  Vapaaehtoisilta ei edellytetä yhdistyksen jäsenyyttä. Vapaaehtoistoiminta lähtee vapaaehtoisen voimavaroista.

Vapaaehtoiset perehdytetään ja tarvittaessa koulutetaan tehtäviin. Yhdistyksen työntekijät tarjoavat tukea ja ohjausta vapaaehtoisille ja ovat vapaaehtoisten tavoitettavissa heidän toimiessaan tehtävissään.

 

Esittelyruno yhdistyksen vapaaehtoistoiminnasta:

Yhdessä enemmän kaikki me ollaan,
kiva kun tulit, löydä oma tapasi auttaa!

Tarvitsemme sinua yhdistyksen toiminnasta tiedottamisessa,
kahvinkeittäjää kaipaamme omaiskahviloissa.

Voit suunnitella kanssamme tapahtumia ja niissä apuna toimia,
yhdessä kohtaamme ihmisiä, jotka tarvitsevat voimia.

Älä tietoas, taitoas, harrastustas pihtaa,
kanssamme esimerkiksi virkistystuokio ohjaa!

Jos sinulla on kokemusperäistä tietoa omaisena tai läheisenä olosta,
kertoisitko tai kirjoittaisitko sen herättämistä tunteista?

Tarjoamme sinulle tukea, virkistystä ja koulutusta
sekö porukan kivan, johon suosittelemme tutustumista!

Yhdistyksen toiminnasta tiedottamisessa avustaminen voi olla muun muassa esitteiden vientiä tai niiden jakamista sosiaalisessa mediassa, jäsenkirjeen postituksessa avustamista tai yhdistyksen tilaisuuksissa ja tapahtumissa valokuvaamista. Halutessasi voit myös valokuvata yhdistyksen nettisivuja ja tiedotteita varten!

Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli olet kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta ja olet innostunut tarjoamaan omia ideoitasi ja osaamistasi yhdistyksen toimintaan!

Minna Siikanen
📞040 060 3407 tai
📧 [email protected]


Yhdessä enemmän – Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami ry:n vapaaehtoistoiminnan esite


Etsitkö sinä, tuttavasi, kaverisi tai puolisosi vapaaehtoistyötä? Vapaaehtoistyo.fi –palvelusta löydät vapaaehtoistehtäviä ympäri maata!

Vapaaehtoistoiminnastamme

Vapaaehtoistoiminnastamme kertova video, joka on vapaaehtoisemme kuvaama ja editoima.

Metsäkellintä Mirjan matkassa

Ihana Mirja Nylander vei meidät luontoretkelle, jossa saimme metsästä, puista ja yhdessäolosta hyvinvointia metsäkellinnän hengessä. Retken aikana tutustuimme kansanperinteen ja nykytieteen tuntemiin metsien sekä metsänantimien hyvänolon ja terveysvaikutuksiin. Teimme metsäkellintämäisen kutkuttavia hengitysharjoitteita –kuten puuhengitys. Osan retkestä taapersimme kiitoskävellen ja osan liikuimme iloviritteisesti metsäkävellen.  Perehdyimme alkusyksyn metsäluonnon antimiin ja mahdollisuuksiin oman virkeyden ylläpidossa ja heittäydymme ykseyteen sekä metsäisen ilon aallonpituuksille. (Retken video on vapaaehtoisemme kuvaama ja editoima.)

Palvelujärjestelmä omaisen silmin

Yksi näkemys palvelujärjestelmästä mielenterveysomaisen silmin.  Videolla vapaaehtoinen omainen kertoo näkemyksensä sairastuneen läheisensä saamista palveluista, omaisen huomioimisesta palvelujärjestelmässä sekä omaisyhdistyksen merkityksestä.

”Mitähän sille kuuluu, kun se ei oo soittanut?”

Miltä tuntuu, kun isä sairastaa psyykkisesti? Kuinka jaksaa itse omaisena ja mistä saa voimia omaan arkeen? Millainen on vertaistuen merkitys?

Videolla vapaaehtoinen omainen kertoo oman kokemuksensa aiheesta.

Pin It on Pinterest