Tämä on Sinulle vaikeaa. Sinä saat Häneltä edelleen rakkautta, mutta juuri nyt se on nukkuvan ihmisen rakkautta. Se on ainoaa rakkautta, jota Hän pystyy juuri nyt antamaan.

Sinusta tuntuu, ettei Hän näe Sinua nyt – Sinun kaikkia puoliasi ja värejäsi. Se on tavallaan totta. Miten Hän voisi nähdä Sinut kokonaan, kun näkee itsestäänkin vain häviävän varjon? Hänen näkemistään väreistä puuttuu pigmentti ja kuulemistaan äänistä puuttuvat korkeimmat ja matalimmat taajuudet. Joinakin päivinä Hänen elämänsä on lähes kokonaan valkoista kohinaa. Kohinan keskellä Hän haluaa nähdä Sinut, mutta Hän ei juuri nyt pysty. Ei pahuuttaan, vaan koska Hänellä on hätä.

Sinä kaipaat Häntä. Sinusta tuntuu, ettet oikein ole tavoittanut Häntä pitkään aikaan. Jaatte perheen, kodin, arjen ja vuoteen, mutta Sinusta tuntuu kuin Hän lipuisi kohti jotain vierasta maailmaa, johon Sinulla ei ole pääsyä. Aamukahvipöydässä istutte vierekkäisillä tuoleilla, ja silti valovuosien päässä toisistanne. Miten Sinä voisitkaan tavoittaa Hänet, kun Hän ei itsekään tavoita itseään? Hänkin kaipaa Häntä. Ja Hän todella haluaa olla tavoitettavissa Sinulle, mutta Hän ei juuri nyt pysty. Ei pahuuttaan, vaan koska Hänellä on hätä.

Sinä pelkäät, ettei Hän ole enää kiinnostunut Sinusta. Se on tavallaan nyt totta. Jos ihminen tavallisesti käyttää aivojensa kapasiteetista noin kahtakymmentä prosenttia, Hänellä on juuri nyt käytössä ehkä neljä. Ne riittävät aivan välttämättömien elintoimintojen ylläpitämiseen ja päivittäiseen hengissä selviämiseen. Miten Hän voisikaan olla kiinnostunut Sinusta, kun ei ole nyt kiinnostunut edes itsestään? Hän ei ole tullut kysyneeksi Sinun kuulumisiasi kolmeen päivään. Ei pahuuttaan, mutta se ei juuri nyt mahdu Hänen mieleensä. Hänellä on hätä.

Sinä tarvitset Häntä. Sinulla on hetkiä, jolloin tarvitsisit läheisyyttä, tukea, rohkaisua, ymmärrystä ja hyväksyntää. Näitä Hän ei voi nyt Sinulle antaa, sillä Hän ei näe Sinun tarpeitasi selkeästi. Miten voisikaan, kun ei näe tai ymmärrä edes omia tarpeitaan? Hän ei voi antaa Sinulle sellaista, mitä Hänellä itsellään ei edes ole. Siksi Sinun tarpeen ilmaisusi tuntuvat repiviltä ja kohtuuttomilta vaatimuksilta, jotka herättävät Hänessä epäonnistumisen ja riittämättömyyden hallitsemattomana riehuvan tunnemyrskyn. Hän todella haluaa vastata Sinun tarpeisiisi, mutta Hän ei juuri nyt pysty. Ei pahuuttaan, vaan koska Hänellä on huutava hätä.

Sinä pelkäät, ettei Hän enää halua Sinua. Se on tavallaan totta. Hän ei ole tehnyt aloitetta kuukausiin, ja keskinäinen flirttailu ihailevine katseineen on kadonnut elämästänne. Sinä olet alkanut pelätä torjuntaa. Kipinä tuntuu uinuvan hyvin syvässä, pitkässä talvihorroksessa. Miten Hän voisikaan katsoa Sinua ihaillen, kun ei näe itsessäänkään mitään ihailtavaa? Hänestä tuntuu kuin elinvoima valuisi Hänestä ulos jostain paikantamattomasta vuotokohdasta, ja kun se enää juuri ja juuri riittää Hänen hengissä säilymiseensä, miten siitä liikenisi mitään kipinän puhaltamiseen suuremmaksi? Ja miten Hän kertoisi Sinulle, että jos ylipäätään haluaisi jotakuta, Hän haluaisi nimenomaan Sinua. Hän todella haluaa haluta, mutta ei juuri nyt pysty. Ei pahuuttaan, vaan koska Hänellä on hätä.

Sinua huolestuttaa, ettei Hän tahdo enää viettää Sinun kanssasi aikaa. Sinä kaipaat välillä vaihtelua, keveyttä, hauskuutta, jotain uutta, ja Häntä pelkkä ajatuskin uuvuttaa. Hän kaipaa valtavasti aikaa, tilaa, hiljaisuutta ja lepoa. Sinä jaksat aikasi olla aloitteellinen viihdevastaava, mutta väsyt hiljalleen kannattelemaan ilon ja huolettomuuden energiaa yksin. Et jaksa enää ehdottaa. Hän ei ole pahuuttaan torjuva ja vetäytyvä, mutta miten Hän voisikaan innostua aidosti mistään, kun tuntee että ei saa oikein otetta mistään ympärillään? Maut maistuvat latteilta ja nauru kuulostaa ontolta. Kaikesta tutustakin selviäminen on välillä lähes ylivoimaista, joten miten Hän jaksaisi laajentaa elämänpiiriään mihinkään uuteen? Aiempi ilon ja elämysten alue Hänen aivoissaan tuntuu nyt Kuun Hiljaisuuden mereltä. Hän haluaa innostua kaikesta hauskasta, mutta Hän ei juuri nyt pysty. Hänellä on valtava hätä.

Tämä kaikki on Sinulle vaikeaa. Sinä saat Häneltä edelleen rakkautta, mutta juuri nyt se on nukkuvan ihmisen rakkautta, eikä kukaan tiedä koska heräämisen hetki koittaa. Sinä ymmärrät, ja Sinä rakastat. Sinä myös tiedät, että Hän rakastaa edelleen. Mutta tämä kaikki on Sinullekin vaikeaa.

Sinulle, joka olet tarinan Sinä:  https://finfami.fi/yhteystiedot/hae-tukea-ja-apua

Rakkautta.

Matleena

Kirjoittaja on bloggari, jonka muihin teksteihin voi tutustua osoitteessa sillisalaattiablog.wordpress.com/

Pin It on Pinterest