Mihin katosit? -esityksen matkasta ympäri Suomen
Marraskuussa 2020 sai ensi-iltansa monologiesitykseni Mihin katosit? Esitys on omakohtainen matka siihen, mitä on elää vakavasti sairaan vanhemman lähellä. Tein esityksen yhteistyössä Mielenterveysomaiset Finfami ry. Uusimaan ja Pirkanmaan alueyhdistysten kanssa. Esitys käsittelee aikuisen lapsiomaisen näkökulmasta sitä, miten roolit kääntyvät toisinpäin ja lapsesta tulee yhtäkkiä huoltaja. Se käsittelee sairaan vanhemman ja lapsen kohtaamista, kohtaamattomuutta ja vuorovaikutuksen muutosta. Mitä se aiheuttaa omaiselle, kun vanhempi ei yhtäkkiä olekaan se sama ihminen, jonka on tuntenut vuosikaudet, vaan sairauden myötä muuttuu vieraaksi.
Esityksen materiaalina on FinFamin kautta haastattelemieni nuorten omaisten kokemuksia siitä, miltä muistot tuntuvat omassa ruumiissa. Haastatteluissa keskityin erityisesti kysymään konkreettisista ruumiillisista tuntemuksista, joita omaisena olemisen kokemukset, muistot ja tarinat ovat nuorissa herättäneet, ja voisiko noita kokemuksia tai tunteita paikantaa johonkin tiettyyn osaan tai kohtaan kehossa. Tämän haastattelu- ja tutkimusmateriaalin pohjalta muodostui esityksen liikkeellinen materiaali ja ruumiillisuus. Esityksessä käytän kirjoitettua ja äänitettyä haastattelumateriaalia, omaa tekstiä ja itse säveltämääni taltioitua – ja livemusiikkia.
Kun esitys sai ensi-iltansa, toivoin, että voisin kiertää tällä esityksellä hamaan tulevaisuuteen asti. Toive on käynyt toteen, sillä olen nyt kiertänyt kaksi vuotta esityksellä ympäri Suomen yhteistyössä eri Finfamin alueyhdistysten kanssa. Esityksiä on ollut myös eri teattereissa mm. Helsingissä ja Kajaanissa sekä Tampereen teatterikesässä. Eikä kiertäminen suinkaan tähän lopu, sillä esityksiä on tiedossa jo tuleville vuosille.
Aloin pohtia tämän esityksen tekemistä yli viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran. Muistan ajatelleeni silloin, että olisi ensisijaisen tärkeää, etten toisi näyttämölle vain omia kokemuksiani vaan laajentaisin esityksen jonkin mielenterveysomaisten järjestön kautta löytämieni ihmisten kanssa isommaksi kokonaisuudeksi ja jaetuiksi kokemuksiksi ja tunteiksi. Sitten vastaan tuli Finfami ja yhteistyö eri alueellisten yhdistysten kanssa alkoi. Esitystilat ovat vaihdelleet pienistä pirteistä isoihin halleihin ja esitys on saanut elää ja muovautua tilojen ja yleisöjen kanssa. Jokainen esitys on ollut uniikki ja mieleenpainuva.
Toivoin esitystä rakentaessani, että esitys voisi herättää keskustelua, saada ihmisiä jakamaan omia omaisena olemisen kokemuksiaan ja olla myös informatiivinen niille, ketkä eivät tiedä omaisen todellisuudesta. Halusin tuoda juuri sen ruumiillisen kokemuksen näkyville ja koettavaksi, sillä välillä on vaikea sanoittaa sitä, miltä kaikki omaisena olemisen hetket tuntuvat. Esityksien jälkeen pidettyjen loppukeskusteluiden ja palautteiden perusteella tämä on toteutunut. On ollut arvokasta huomata niin esityksen aikana kuin loppukeskusteluissa niitä kollektiivisia tunnistamisen hetkiä ja todeta yhteisesti, että jotakin tiettyä kokonaisvaltaista tuntemusta, esimerkiksi syyllisyyttä, häpeää tai äärimmäistä onnen tunnetta pienestä hyvästä hetkestä ei ole oikein osannut kuvailla kenellekään mutta ”juuri tuolta se näyttää ja täsmälleen tuolta se tuntuu kehossa”. Katsojien kanssa on todettu moneen kertaan, että emme omaisina ole yksin, vaikka välillä siltä tuntuisikin. Tilanteet eri perheissä vaihtelevat, mutta tuntemukset ja kokemukset omaisen todellisuudesta ovat jaettuja. Tätä jakamisen riemua on ollut ainutlaatuista olla kokemassa. Jokaisessa esityksessä on kerätty myös toivoa, ja sitä on kertynyt katsojien avulla näyttämölle konkreettisin pienin lappusin jo paljon!
Mihin katosit? -esityksellä olen halunnut antaa äänen omaisille. Meidän tunteillemme ja meidän ruumiillemme, jotka kantavat. Tämä työ on alkanut ja jatkuu hamaan tulevaisuuteen asti.
Talvikki Eerola, näyttelijä